Kuten ounasteltiinkin on virtsatietulehdus päällä ja kahden erityyppisen bakteerin voimin. Enterobakteeri on uusinut ja saanut seurakseen toisen lähes samaa luokkaa olevan bakteerin.  Mieheni vastasi puhelimeen kun lääkäri soitti ja kertoi tuloksista. Toisen bakteerin henkilöllisyys livahti häneltä ohi korvien. Nyt sitten Avelox jää tauolle Kefexin jatkaa, sai rinnalle Ciproxinnin, 10 vrk, maanataina kuvioon tulee viela Zyvoxid (se sikakallis), 5 vrk.

 Nyt täytyy kiittää Kelaa nopeatoimisuudesta. Jätin ylisuurten lääkemenojen korvaus hakemuksen keskiviikkona. Tänään oli rahat tilillä kun päätös oli saatu aikaan jo keskiviikkona. Papereita jättessäni virkailija sanoi että käsittely voi viedä kolmisen viikkoa.

Samoin täytyy kiittää Porvoon Lundinkadun terveysaseman toimintaa. Ottavat asiat vakavasti, eivätkä vähättele asiakkaan vaivoja, jopa lääkäri itse soitti kotiin kun tulokset oli selvillä. Varsinkin kun oli sovittu että soitan tuloksista vielä tänään kolmen maissa. Lääkäri soitti yhdeltä.

 Entä jos tämäkään yhdistelmä ei tehoa...