Niin vihdoinkin koitti se päivä että mieheni pääsi kotiin, kuudenkymmenenviiden sairaalavuorokauden jälkeen.

 Eilen illalla palauttaessani hänet viikonloppu lomalta oli tosi ankea tunnelma.

Tänään kun hän soitti puolen päivän jälkeen että pääsee kotiin, niin en ollut uskoa korviani. Onhan tätä päivää jo kauan odotettu.

Todellinen seikkailu haku reissusta muodostuikin. Tarkoitus oli käydä kaupungin kirjastossa palauttamassa muutama kirja kun keskellä kaupunkia alkoi auton konenpellin alta nousta höyryä. Onneksi oli huoltoasema ihan nurkan takana jotenka kurvasin sinne. Kone pelti auki ja ihmetys suuri kun paisunta säiliö oli typösen tyhjä. Haettiin huoltoasemalta vettä ja huomasin että se valui suoraan ulos. Syylarista oli putkiliitos haljennut. Muutama puhelin soitto ja auto lähti hinauksessa tuttujen poikien pajalle korjattavaksi. Onneksi mieheni veljellä oli vapaa päivä ja hän haki minut huoltikselta ja ajoimme sairaalaan miestäni hakemaan.

 Kotiin tultua pika soitto vakuutus yhtiöön ja oma auto pois seisonnasta. Sitten viemään varasyylari pajalle. Kiireellä takaisin kotiin ja apteekkiin hakemaan miehelleni lääkkeitä. Paljon saakin niitä popsia, osa kuuluu jokapäiväiseen elämään lopun ikää. Näin alkuun menee parikymmentä pilleriä vuorokaudessa, osasta pääsee eroon ajan myötä.